Matka kohti kuolemaa ...

Loppiaisena vuonna 1557, kuningas Kustaa Vaasan lanko Sten Leijonhufvud ja arkkipiispa Laurentius Petrin kutsuivat minut mukaan rauhanneuvottelijaksi Moskovaan. Olin ollut hyvin väsynyt ja tuntenut itseni kipeäksi jo pitkään, mutten voinut kieltäytyä matkalle menosta, koska tiesin, että asia on hyvin tärkeä.

Kun saavuimme Moskovaan esitimme valtuuskirjeen sisällön 24. helmikuuta. Harmillisesit emme päässeet puusta pitkälle asian kanssa, koska paastonaika keskeytti neuvottelumme. Pääsimme yhteisymmärrykseen asiasta vasta maaliskuun lopulla. Sanonpahan vain, että reissu oli uuvuttava ja neuvottelut kestivät liian pitkään.

Meidän paluumatkamme kohti Suomea alkoi, ja 2. huhtikuuta vahvistimme rauhan suutelemalla ristiä Novgordissa. Se tuntui hyvältä, kun vihdoinkin kaikki oli lyöty lukkoon ja kaikki oli mennyt hyvin.
En ollut voinut hyvin koko neuvottelujen aikana ja oloni paheni koko ajan kun teimme matkaa Suomeen päin. Olimme päässeet Venäjän rajalle, kunnes minuun iski tauti, ja pahemman laatuinen vielä. Menimme Stenin ja Laurentiusen kanssa Uudenkirkon pitäjän Kyrönniemen kylään, jossa sain levätä. Nukuin monta päivää putkeen ja kuumeeni oli järkyttävän korkea. Ja siinä vaiheessa tiesin, etten tulisi selviämään takaisin Suomeen.

Minut haudattiin palmusunnuntain jälkeisenä maanantaina herra arkkipiispan ja monien muiden läsnäollessa Viipuriin.

Muistopatsaani Viipurissa. Tyylikäs, eikö?