Matka kohti kuolemaa ...

Loppiaisena vuonna 1557, kuningas Kustaa Vaasan lanko Sten Leijonhufvud ja arkkipiispa Laurentius Petrin kutsuivat minut mukaan rauhanneuvottelijaksi Moskovaan. Olin ollut hyvin väsynyt ja tuntenut itseni kipeäksi jo pitkään, mutten voinut kieltäytyä matkalle menosta, koska tiesin, että asia on hyvin tärkeä.

Kun saavuimme Moskovaan esitimme valtuuskirjeen sisällön 24. helmikuuta. Harmillisesit emme päässeet puusta pitkälle asian kanssa, koska paastonaika keskeytti neuvottelumme. Pääsimme yhteisymmärrykseen asiasta vasta maaliskuun lopulla. Sanonpahan vain, että reissu oli uuvuttava ja neuvottelut kestivät liian pitkään.

Meidän paluumatkamme kohti Suomea alkoi, ja 2. huhtikuuta vahvistimme rauhan suutelemalla ristiä Novgordissa. Se tuntui hyvältä, kun vihdoinkin kaikki oli lyöty lukkoon ja kaikki oli mennyt hyvin.
En ollut voinut hyvin koko neuvottelujen aikana ja oloni paheni koko ajan kun teimme matkaa Suomeen päin. Olimme päässeet Venäjän rajalle, kunnes minuun iski tauti, ja pahemman laatuinen vielä. Menimme Stenin ja Laurentiusen kanssa Uudenkirkon pitäjän Kyrönniemen kylään, jossa sain levätä. Nukuin monta päivää putkeen ja kuumeeni oli järkyttävän korkea. Ja siinä vaiheessa tiesin, etten tulisi selviämään takaisin Suomeen.

Minut haudattiin palmusunnuntain jälkeisenä maanantaina herra arkkipiispan ja monien muiden läsnäollessa Viipuriin.

Muistopatsaani Viipurissa. Tyylikäs, eikö?

Piispaksi tuleminen ...

Vuonna 1952 minun kunniakseni Oskari Jauhiainen
teki patsaan Turun tuomiokirkon edustalle. 

Kaikkien yllätykseksi, tai no ei niinkään, nykyinen kirkkomme piispa Martinus Skytte kuoli
vanhuuteen vuonna 1550, mutta kuningas Kustaa Vaasa ei pitänyt kiirettä tai reagoinut asiaan sen kummemmin, joten hän ei julistanut pitkään aikaan uutta piispaa kirkollemme. Vihdoinkin kesällä vuonna 1544 hän kutsui minut, Juusteenin ja Petrus Ragvaldin Tukholmaan. Kuningas nuhteli meitä ja saarnasi, että meidän tulisi muistaa, että hän on esivallassa. No, se ei ollut kuninkaalle riittävää, vaan hänen mielestään koko Suomi pitää jakaa kahteen hiippakuntaan, Turun ja Viipurin hiippakuntiin, kuten Ruotsissakin maa oli jaettu hiippakuntiin. Minä sain yllätyksekseni Turun hiippakunnan vastuulleni. Se oli kyllä jo kauan odotettua, minut vihdoinkin vihittiin piispaksi vuonna 1544! Juusteen sai Viipurin omaksi hiippakunnakseen, koska kuningas ei tuntunut pitävän Petrus Ragvaldista. Vaikka Suomen jakaminen hiippakuntiin kuulostikin typerältä, olin  siltikin onnellinen piispan virastani.

Piispana olo kuitenkin lopulta muuttui sellaiseksi, mitä en sen toivonut olevan. Kuningas halusi selvästikin vähentää piispojen valtaa, mutta minä en ajatuksesta pitänyt. Turun kirkossamme järjestettiin perinteisiä messuja, joista kuningas ei tykännyt. Jopa järjestimme demonstraation siitä, kuinka piispojen tulisi olla kaikkialla itsenäisiä, eikä riippuvaisia kuninkaasta. Se ei paljoa hyödyttänyt. Oikeastaan vuoden 1554 kesällä jouduin tekemään investoinnin koko Turun saaristojen seurakuntien omistuksessa olleista tavaroista, jokaista hopealusikkaa myöden. Kirkko oli vaarassa, kaiken maailman rikolliset ja muut uhkasivat meitä. Samalla matkallani piipahdin myös Naantalin luostarissa tekemään asiat selväksi, koska luostari piti vielä taikauskoisia messuja. Saimme tehtyä sopimuksen, että luostari alkaisi harjoittamaan kristinuskoa. He onneksi lupasivat myös käyttää joko suomen tai ruotsin kieltä pitäessään messuja. 

Tähän asti asiat ovat kuitenkin sujuneet yllättävän hyvin. Täytyykin jo miettiä mitä ihmettä kuningas aikoo seuraavaksi käskeä tekemään. Sitä siis odotellessa.

Aikani Saksassa ja sen jälkeen ...

Wittenbergissä kuuntelin Lutherin ja Melanchthonin luentoja reformaatiosta. Kumpikin näistä reformaattoreista kirjoitti minusta suosituskirjeen kuningas Kustaa Vaasalle, koska olivat vaikuttuneita saavutuksistani ja ahkeruudestani. Minä, Martti Teit sekä muutama muu opiskelija Suomesta, ryhdyimme perehtymään Uuden testamentin suomennokseen. Kuningas Kustaa Vaasalta emme kuitenkaan saaneet työhömme stipendiä, vaikka sitä pyysimmekin. Suoritimme Martti Teitin kanssa helmikuussa 1539 maisterintutkinnon. Seuraavana kesänä palasimmekin jo takaisin Turkuun Tukholman kautta.

Rukouskirja

Päätyönäni olin Turun koulun rehtori, mutta minulla oli myös virka Turun tuomiokapitulissa.
Rehtorin työ oli erittäin haastavaa, koska oppilaani olivat melko villejä tapauksia. Näin meidän kesken voin sanoa, että oppilaani olivat kuin villieläimiä. Tällöin kirkon tulot peruutettiin, eivätkä vanhemmat halunneet lähettää lapsiaan kouluun. Oli minulla sen verran mielenterveyttä jäljellä niiden oppilaiden kanssa, että rehtorintyön ohella ehdin julkaista Aapiskirjan vuonna 1543, ja suomen kielisen rukouskirjan vuonna 1544. Samana vuonna, Suomen kirkon onneksi, käänsin myös Uuden testamentin
suomeksi. Kustaa Vaasa varjosti paljon kirkkopolitiikkaa, ja jouduin toimittamaan hänelle Tukholman kautta kaikki kirkomme menot. Meille kävi myös pienoinen epäonni, kun Turussa lietsonut hurja tulipalo poltti kirkkomme katon, emmekä saaneet rahoitusta korjaukseen, joten korjaus kesti hyvin kauan. 

Kustaa Vaasan kulttuuripolitiikka painoi myös ankarasti Turussa olevaa kouluamme. Minun oli tarkoitus toimittaa lahjakkaita oppilaita Tukholmaan kouluun, mutten niin tehnyt, jonka vuoksi jouduin konfliktiin kuninkaan kanssa ja päätin erota virastani rehtorina vuonna 1548. En onneksi kuitenkaan jäänyt työttömäksi, koska suomentamani kirjat ilmestyivät kirkon käyttöön 1549. Samoihin aikoihin aloitin myös kääntämään ruotsiksi alasaksasta kotoisin olleen Visbyn merilain ja kokosin samalla sananlaskukokoelman. Yllätyksekseni ja suureksi ilokseni tapasin kauniin Birgitta Olavintyttären, jonka kanssa menin naimisiin, koska uskonpuhdistus salli sen myös papeille. Loppuvuodesta 1550 meille syntyi ainoa poikamme Kristian. Oi tätä ihanaa elämää! 

Elämäni alkuajat ...

Nimeni on Mikael Agricola, ja synnyin vuonna 1510 Pernajassa, Torsbyn kylässä, itäisellä Uudellamaalla pienessä maatalossa.

Isäni Olavi, tai ruotsalaisittain Olof, oli kohtalaisen varakas maanviljelijä. Kuten oli silloin minun aikanani tapana, käytin usein lisänimeä Olaui eräänlaisena sukunimenäni, joka tarkoittaa Olavinpoikaa. Isäni kuoli 1540-luvun alussa, jolloin jäin äitini ja kolmen sisareni kanssa yksin. Heistä ei tähän päivään ole kuitenkaan säilynyt minkäänlaista tietoa, ei edes nimiä. Eräiden tutkijoiden mukaan äitini saattoi olla suomalainen, mikä selittäisi sen, miksi opin täydellisen suomen kielen niin helposti, vaikka asuinkin ruotsinkielisellä alueella.

Olin lahjakas oppilas, ja sain alkuopetusta kotiseurakuntani papilta. Minä olin myös kunnianhimoinen, ja opettajani lähetti minut vanhempieni luvalla 1520-luvun alkupuolella Viipuriin latinankieliseen kouluun jatkamaan opintojani. Viipurissa ollessani tutustuin ensimmäisen kerran humanismiin ja uskonpuhdistusliikkeeseen. Luin paljon Erasmus Rotterdamilaisen teoksia, jotka edistivät reformaatiota. Vuonna 1528, kun olin saanut opintoni loppuun Viipurissa, muutin opettajani Johannes Erasmuksenpojan kanssa Turkuun. Johannes Erasmuksenpojan avulla pääsin piispa Martti Skytten kirjuriksi. Seuraavana vuonna piispan sihteerinä toiminut opettajani harmillisesti menehtyi, ja minä perin hänen virkansa.

Muutaman vuoden kuluttua, vuonna 1531, koin yllättyksen, kun minut vihittiin papiksi. Luultavasti siksi, kun ostin Martin Lutherin kirjoittaman saarnakokoelman, jota analysoin ja johon perehdyin pitkään. Teksti oli latinaksi, mutta onneksi osasin latinaa melko sujuvasti, joten sen lukeminen ei ollut vaikeaa. 

Juuri nyt elän oikeastaan hyvin jännittävää aikaa elämässäni, koska minua pyydetty lähtemään Saksaan Pernajasta kotoisin olleen Martti Teitin kanssa. Hän on tällä hetkellä opiskelija. Olemme menossa Wittenbergin yliopistoon oppimaan lisää uskonpuhdistuksesta ja pyhien kirjojen kääntämisestä. Olen hyvin mielissäni matkasta, jonka on suunniteltu tapahtuvan vuonna 1536, eli muutaman vuoden päästä. Odotan matkaa hyvin innoissani, jotta pääsen oppimaan lisää ja toivottavasti jakamaan oppimiani asioita eteenpäin.